Vänrikki Tuovisen tarinat

Maailmaan heitetty

Ihmisen taimi, tuo surkea ja suloinen rääpäle, heitetään maailmaan vailla minää tai minuutta: minättömänä. Mutta aika pian se alkaa kertoa itselleen ja toisille ihmisille tarinaa itsestään, minätellä – se muuttuu häneksi. Syntyy minä.

”Minä olen suomalainen arvoliberaali, joka suhtautuu nihkeästi markkinaliberalismiin. Olen kiinnostunut eksistentiaalisista kysymyksistä.” Itseään kertova tarina toistaa itseään, pysyy suhteellisen samana, ja minä alkaa tarinoida identiteetistä.

Minä vakiintuu, kanonisoituu, urautuu ja saattaapa seestyäkin. Alan Watts kirjoittaa, että tavanomainen kokemus minästä on kokemus yhteiskunnallisesti pyhitetystä hallusinaatiosta. Yhteiskunta ja toisten ihmisten minät pönkittävät minun minääni; toisilla on funktio, maailmalla on mieli.

Muut eläimet eivät minä-tarinaa kerro, ne eivät ole minällisiä tai minäkkäitä. Ne eivät tarvitse olemassaolonsa tueksi tarinoita joulupukista ja jumalasta. Ne eivät ole heitä vaan sieluttomia elukoita. Homo scissus ja ”eheytyminen” eivät ole niiden juttuja. Syntihän on minä.

Omatekoinen, konventionaalinen ja konformistinen minä luo tuttuutta ja turvallisuutta mutta voi se ahdistaakin. No, otetaan angstiin pari juomaa ja päästään hetkeksi pois pääraiteelta, vähän seikkailemaan, niinku. Palataan sitten taas arvoliberaaleiksi ylipainoisiksi heteroiksi – eiku perkele, heteroitahan tässä on koko ajan oltu.

Ihmiselämän tarkoitus on pitää yllä ehjää minää eli vältellä minä-tarinan vääntymistä sairaskertomukseksi. Taitaisi olla aikamoinen salto mortale loikata tästä minän pakollisesta vapaudesta kyselemään vapautta minästä. Melkein kuin buddhalainen kirjoittaa Simone Weil minästä, ”josta en voi päästä vapaaksi ja joka on myös kärsimykseni pääsemätön alkusyy”. ”Minän tuhoaminen on ehdottomasti ainoa vapaa teko, mikä meille on sallittu.”

Ristinoppien saastuttamalle ihmispololle kuolema taitaa olla ainut ulospääsy minästä. Ei vaineskaan: uhkaamassa on kuoleman jälkeinen elämä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Minä saanee tarkoituksen, kun se tajuaa että meidän vanha lajimme onkin yksin äärettömässä universumissa. Näin kerrotaan, ja näinkin > Kosmoksen järjettömän tehokkaat gammapurkaukset tuhoavat biologisen elämän pääsääntöisesti, mutta että galaksien laidoilla voi elellä jokseenkin suht rauhassa, jos pää kestää, ja siellähän mekin. Huomenna aloitamme, tai pitäisi aloittaa galaksin robotisaatio. Ne kertovatten sitten toisilleen vuonna miljoona/miljardi, kuinka jumalat loivat heidät paratiisissa ;D Muuttuuko mikään? Ps. Ihmiskunnan pitäisi oikeesti havahtua kosmiseen yksinäisyyteensä, ja ihmeelliseen harvinaiseen elämäämme, joka se on hiuskarvan varassa. Se tajuaminen parantaisi muumipallon kaikki henkiset vaivat alta viikon. Ja siitähän sitten kaikki vasta alkaa ;D

Toimituksen poiminnat