Vänrikki Tuovisen tarinat

Hallitus tilaa valetutkimusta

  • Hallitus tilaa valetutkimusta

Valtioneuvoston kanslia on maksanut 200 000 euroa Poliisiammattikorkeakoulun raportista Maahanmuutto ja turvallisuus. ”Raportti ei edes etäisesti muistuta tutkimuksen kriteereitä täyttävää työtä”, kirjoittavat ansioituneet tutkijat tekeleestä.

”Tutkimuskysymyksillä on selkeä kytkentä hallituksen päätöksenteon tietotarpeisiin ja kysymyksiin”, julistaa Suomen hallituksen kanslia. Raportti ei kuitenkaan täytä edes seminaarityöltä edellytettyä lähdekritiikkiä, sanovat oikeat tutkijat. Nyt kanslia tutkimuksen irvikuvan kuitenkin julkaisee, pikkuisen paikkailtuna.

Mieleen tulevat Pekka Himanen ja tiedepoliitikkona(kin) surullisenkuuluisa Jyrki Katainen.

Mieleen tulevat 1930- ja 1940-luvut, jolloin Saksassa ohjailtiin tutkimusta ja tiedettä ideologian ja vallanpidon kannalta haluttuun suuntaan. Ainakin lääketieteessä jäljet olivat kauhistuttavat ja rikolliset. Tieteellisesti vähintään kyseenalaista oli myös Stalinin korkealle nostaman Trofim Lysenkon johtama toiminta luonnontieteessä.

Jäljet pelottavat. Mutta eivät Suomen hallitusta. Onko päätään nostamassa valemedian rinnalla valetutkimus, hallituksen tilaamana ja rahoittamana?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Mieleen tulevat 1930- ja 1940-luvut, jolloin Saksassa ohjailtiin tutkimusta ja tiedettä ideologian ja vallanpidon kannalta haluttuun suuntaan."

Ymmärtääkseni kyseisen raportin kritiikki kohdistuu sen menetelmiin ja lähdekritiikkiin. Onkos blogistilla minkäänlaista evidenssiä siitä, että raportin tuloksia tai johtopäätöksiä olisi jollain tavalla ohjattu?

Tässä maassa tehdään politiikan teon pohjaksi joka vuosi tuhottomasti erilaisia "selvityksiä" ja "tutkimuksia", joiden osalta voisi esittää ihan samanlaista kritiikkiä menetelmien ja lähdekritiikin suhteen. Parhaimmat ovat jopa jonkun intressitahon kustantamia, mutta uppoavat silti sukkana politiikan perusteluiksi.

Jännä juttu, että kamelin selkä katkesi ja meteli alkoi juuri tämän nipun kohdalla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kirjoituksesta ei selviä minkä hallituksen piikkiin laitat kyseisen tutkimuksen. Joten lienee tässä hieman päivittää ajankohtaa jolloin Poliisiammattikorkeakoululle annettiin tutkimustehtävä suoritettavaksi.

"Hankkeella haettiin poikkihallinnollista ja -tieteellistä tietoa ja kokonaisvaltaista tilannekuvaa maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Selvitys tukee viranomaisten ennaltaehkäisevää toimintaa ja kotouttamistoimien kehittämistä. Selvitys toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa ja se tehtiin vuoden 2015 aikana yhteistyössä Tilastokeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa."

Koska tarkkaa päivämäärää ei toteutuksen antopäivästä ole mainittu muuta kuin vuosi 2014, niin kyseessä on siten joko Kataisen tai Stubbin hallitus.

Ja tässä itse tutkimuksen tulos; http://tietokayttoon.fi/documents/10616/2009122/7_...

Vaikka itse lopputulos ei sitten tutkimuksen kriteerejä täytäkään, niin onhan tuossa ainakin faktatietoa enemmän kuin mitä oli Himasen "sininen kirjasessa". Eikös tuohon kirjoituksessa mainittuun tutkimukseen liene ole tulossa lisäaineistoa (?), jotta tutkimuksen kriteeristö täyttyisi. Vai muistanenko väärin uutisoinnista?

"Selvityksen on tarkoitus tukea viranomaisten ennaltaehkäisevää toimintaa ja kotouttamistoimien kehittämistä. Valtioneuvoston tilaama selvitys tehtiin vuoden 2015 aikana yhteistyössä Tilastokeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa." http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tutkijat_lytta...

Toimituksen poiminnat