Vänrikki Tuovisen tarinat

Yllyttikö kirkko sotarikokseen?

  • Yllyttikö kirkko sotarikokseen?

”Suomen pahin sotarikos jää mysteeriksi”, oli otsikkona Marjo Liukkosen Hennalan naismurhat 1918 -tutkimuksen arviossa Helsingin Sanomissa 29.4. Hennalassa lahdattiin satoja punaisia naisia.

Kirja-arviossaan Tiina Lintunen ja Marko Tikka kirjoittavat, että 1918 eugeniikkaa kannatti pieni joukko ruotsinkielisiä intellektuelleja ja että oli olemassa valkoisen armeijan ”puhdistuksia” varten luotu järjestelmä.

Vaikuttiko taustalla evankelis-luterilaisen kirkon (ruotsinkielinen) johto?

Arkkipiispa Gustaf Johanssonin mielestä kaikki Jumalan kieltäjät piti tappaa. Naisemansipaatio oli kristinuskon vastaista. Hän kiinnitti huomiota punaisten naissotilaitten teloittamiseen, jotteivät nämä tuottaisi Suomeen punaisia jälkeläisiä.

Savonlinnan piispa O. I. Colliander julisti, että työväestö oli kapinointinsa takia ”Jumalan kirouksen alainen ja jätettävä Saatanan haltuun.” Näissä merkeissä hän lähestyi Mannerheimia ja koetti vaikuttaa valkoisten johdon linjaan ja päätöksiin.

En tiedä, miten Johansson ja Colliander onnistuivat kannanotoillaan vaikuttamaan. Mutta aihe on kai tabu. Hesari ei tätä kirjoitustani (pikkuisen erilaisena) julkaissut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Minusta sadanvuoden takaiset asiat ovat olleita ja mennneitä. En tajua, mitä hyötyä tälle ajalle on noiden kanssa enää aikaa käyttääå.

Paljon parempi olisi katsoa eteenpäin, kuin pyrkiä asiasta kylvämään eripuraa kansalaisten keskuuteen.

Aivan varmasti löytyy tuolta ajalta puolin jos toisian tekoja, joita ei pidä hyväksyä. Ikävä vain, ettei menneisiin asioihin jälkikäteen vaikuttaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ilman punakapinaa ja sen jälkiselvittelyjä (jotka jatkuvat näköjään vieläkin), olisi Suomi huomattavasti parempi maa elää.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Minusta taas historiantutkimus ei ole turhaa, vaan selvittää paljon syitä ja seurauksia joista joskus jopa opitaan jotain. Monista historiallisista tutkimuksista on selvinnyt ajatusmalleja, teorioita ja käytäntöjä jotka edelleen ohjaavat ihmiskuntaa.

Tässä tapauksessa myös tapausten läheisyys, se että vieläkin on elossa ihmisiä jotka ovat kuulleet tarinoita heiltä jotka olivat asianosaisina, tekee tutkimukset kiireellisiksi ja tärkeiksi.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Minusta kiireellisempi asia olisi selvittää esimerkiksi totuus Tiitisen listasta , jota on jo pitkään salattu!
Mitä todennäköisemmin tässä mukana olleita on vielä päättäjissä. Voisi kysyä, mitä muuta "ei-isänmaallista" heidän listoiltaan löytyisi?

Minä eb kyllä sadanvuoden takaisia tapahtumia läheisinä pysty pitämään.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #4

Mitä sen listan paljastaminen muuttaisi mielestäsi?

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala Vastaus kommenttiin #5

Ainakin enemmän kuin sadanvuoden takaisten asioiden käsittely. Mitä todennäköisemmin Tiitisen listalla mukana olijoita on vieläkin päättäjissä mukana.
Sata vuotta sitten tapahtumissa olijoita ei enää päättäjissä ole mukana. Nuo asiat kuitenkin suhteellisen hyvin tiedossa ovat. Kun taas Tiitisen listaa on hyvinkin tarkasti salassa yritetty pitää.

Käyttäjän kaukotuovinen kuva
Kauko Tuovinen

Tiitisen listaan minulla ei tässä ole kantaa mutta jatkan vanhan jauhamista.

"Suurin osa teloituksista tapahtui armeijan johdon luomien ja hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Jälkikäteen haluttiin kuitenkin kiistää valkoisen terrorin ja sodanjohdon yhteys." Näin kirjoittaa Aapo Roselius (Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. 2007).

Mannerheimin maine kaipasi kipeästi valkopesua - ja ilmeisesti myös kirkon maine. Pesuohjelma on käynnissä vieläkin.

"Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tahi estääkseen kapinan levenemistä taikka palauttaakseen järjestystä ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätättäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta.”

Tällä ns. armahdusasetuksella (7.12.1918) P. E. Svinhufvud armahti poikansa ja muut valkoiseen terroriin syyllistyneet. Todisteita kenttäoikeuksien toiminnoista ja olemassaolostakin hävitettiin.

Maton alle lakaistiin ilmeisesti myös Gustaf Johanssonin ja O. I. Collianderin "ansiot".

Toimituksen poiminnat