Vänrikki Tuovisen tarinat

Kaikki blogit puheenaiheesta Kajaani

Kainuu nousee!

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa –älkää tuomionpäivän profeettoja

Monien – myös kainuulaisten mielikuvissa Kainuu on murheenkryyni, toivoton Nälkämaa. Onpa aluettamme kutsuttu Suomen Kongoksikin ja kyllähän se välillä siltä tuntuukin, sillä kovin paljon tuovat niin etelän herrojen kuin kaduntallaajienkin elkeet mieleen siirtomaa-ajan, jolloin Valkoinen Mies tiesi kuinka ihmisen pitää elää ja olla. Mitäpä sitä meiltä natiiveilta kysymään. Olemmehan me köyhiä, kurjia ja kaukana.

Persut ensimmäisinä voisivat hillitä donetskilaisten agitaatiota

              Kaikki jotka vähänkin seuraavat asioita tietävät koplaukset Suomi Ensin liikkeen mittavan agitaation ja muun toiminnan sekä Johan Bäckmannin henkilöimän donetskilaisuuden välillä.

             Koko Forssan kaupunki istuu hätäkokouksissa mutta persut aina vaan lähettävät epäselviä viestejä suhteessa tähän ilmiöön.

Kainuu Pride - viimeinkin täällä!

Erilaisia Pride-tapahtumia on järjestetty Suomessa jo vuosikymmeniä ja viimeinkin Kainuu saa omansa. Ensimmäistä Kainuu Pridea juhlitaan tulevana kesänä heinäkuun 8. päivä. Jo oli aikakin!

Täällä Kainuussa ollaan toisinaan hiukan hitaita ja umpimielisiä, mutta nyt on jokaisella- aivan jokaisella mahdollisuus osoittaa, että olemme menneet positiivisella tavalla eteenpäin. Kyse on ihmisoikeusjuhlasta, jonka tavoitteena on entistä avoimempi, suvaitsevaisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta.

Pingistä ravintolan terassilla?

Helsingistä Tarttoon on 300km ja Kajaaniin 600km, mutta elo on aivan toinen. 

Tämä blogini kertoo siitä, kun elämää on kerran saanut maistaa, niin siitä ei halua luopua. Blogi on tarkoituksella piikittelevä. Kainuu on tässä esimerkkinä, koska olen sieltä kotoisin.

Vietin tänään 23.8.2015, iltaa tarttolaisten ystävieni kanssa Eestissä ja tarkkailin elämää Tartossa ja vertailin sitä, Kainuun pääkaupungissa, Kajaanissa käyntiini kesäkuussa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä