Vänrikki Tuovisen tarinat

Kaikki blogit puheenaiheesta Tasa-arvoinen avioliitto

Tämäkin todistaa: Avioliitto ei enää ole pyhä

Historian aikana seksityö eli prostituutio ei ole ollut kiellettyä niin kuin yleensä luullaan. Seksin kaupustelu oli hyväksyttyä, mutta sen sijaan siitä pidettiin tarkkaa huolta, että seksiä myyvät naiset eivät päässeet avioliittoon. Naiset jaettiin tiukasti kahteen ryhmään, kunniallisiin naisiin, ja langenneisiin naisiin, ja jos kerran lankesit, niin enää ei ollut mitään asiaa avioliiton solmimiseen ja kunniallisen naisen elämään. Avioliitto oli pyhä, ja olisi ollut pyhäinhäväistys, jos joku seksityöläinen olisi astellut valkoiseen puettuna alttarille.

Itkua ja hammastenkiristelyä...

Eilen tapahtui jotakin merkittävää maassa. Vaikka asia ei minua henkilökohtaisesti kosketa lainkaan - koskettaa se kuitenkin monia ihmisiä. Mielenkiintoista oli seurata myös nassukirjassa kommentteja joita tuli ulkomailta kavereiden postauksiin. Reagointi oli pelkästään positiivista.

Arkkipiispa teki oharit omalle kirkolleen

Arkkipiispa Kari Mäkinen on huomauttanut useammassa yhteydessä (viimeksi Facebook-sivullaan 25.11.2014), että päätöstä parisuhdelakiesityksessä ei tee kirkko vaan eduskunta. Ehkäpä Mäkiselle tilanne on ollut toivottava, koska kirkon voimassaolevat linjaukset ovat vastakkaisia hänen henkilökohtaisille näkemyksilleen.

Perinteisten arvojen puolesta

 

"Miten on mahdollista, että yhden vähemmistön elämäntyylistä on tullut maamme merkittävin tasa-arvokysymys?" kysyivät emeritusprofessori Matti Leisola ja lääkäri Pekka Reinikainen yksilön vapautta pohdiskelevassa mielipidetekstissään (HS Mielipide 26.11.2014). Tätä samaa asiaa olen itsekin viime aikoina pohdiskellut, kun homoliittojen laillistamisesta näyttää tulleen paitsi trendikäs, myös jollakin tavoin elämää suurempi kysymys.

Avioliitto on mielestäsi pyhä jos..

Jonkin asian pyhyys tulee kielloista, tabuista. Kielloilla pyhä asia eristetään maallisesta, profaanista. Pyhä asia ei saa koskettaa maallista, sillä kosketus siihen saastuttaa pyhän, ja se menettää pyhyytensä.

Jos ajattelemme avioliittoa pyhänä asiana, niin täytyy kiinnittää huomio niihin kieltoihin, joita avioliittoon liittyy.

Perinteinen avioliittolaki kyllä, tasa-arvoinen ei

Tasa-arvoista avioliittoa ajetaan sillä perusteella, että homo- ja lesbopareilla tulee olla samat oikeudet kuin heteropareilla. Näin esitettynä asia kuulostaa hienolta: samat oikeudet kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Avioliitossa ei kuitenkaan ole kyse vain kahden aikuisen suhteesta. Avioliittoinstituution olennainen tehtävä on uuden sukupolven synnyttäminen ja kasvattaminen. Siksi avioliittoinstituutiota muutettaessa tärkeintä on kysyä, miten muutos vaikuttaa uuteen sukupolveen - lapsiin.

Sukupuolineutraali avioliittoaloite ja demokraattinen prosessi

 

Kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliitosta jätettiin eduskuntaan perjantaina 13.12.2013. Nyt aloitteen käsittelyssä on päästy vaiheeseen, jossa eduskunnan suuri sali päättää aloitteen kohtalosta: ensi perjantaina 28.11.2014.

Fakta: Normista poikkeavan perheen lapsia kiusataan...

Elin osan lapsuudestani erilaisessa perheessä, ja hinta siitä oli lähes jatkuva kiusaaminen. Veikkaisin, että samaa saavat kokea nykyiset "sateenkaariperheiden" lapset. Siksi toivonkin, että ennen perjantain äänestystä tämän lukee kansanedustajat...

Etenkin koulussa ei-normi-perheestä tulevat lapset ovat aikalailla vapaa riistaa kiusaajista pahimmille. Uskokaa, tiedän mistä puhun. 70 ja 80 lukujen vaihteessa elin uusioperheessä. Yksinhuoltaja-äitini meni naimisiin yksinhuoltaja-isän kanssa.

Timo Soini ja tasa-arvoinen avioliitto

Timo Soini on ilmeisesti antanut puolueensa jäsenille ohjeet siitä, että ennen perjantain eduskunnan äänestystä puolueen jäsenten ei ole syytä pitää hälyä asiasta yllä. Tämän päättelen kahdesta eri syystä.

Ensiksikin siksi, että Vesa-Matti Saarakkalan ennakkomoderoidussa blogissaan ensin hyväksyi kysymykseni asiasta. Ei siihen kuitenkaan vastannut. Sitten hän poisti kommenttini.

Toiseksi ei ole asiasta ollut täällä kovien perussuomalaisten suosimalla alustalla ole pariin päivään näkynyt perussuomalaisten kirjoituksia asiasta. 

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole ihmisoikeuskysymys

Tätä blogia kirjoittaessani mietin useaan otteeseen uskallanko julkaista oman mielipiteeni. Hyvä ystäväni sanoi minulle. ”Jasi älä tee sitä, se poliittinen itsemurha”. Tämä kommentti kuvaa hyvin sitä asenneilmastoa, jossa juuri nyt elämme.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä