Vänrikki Tuovisen tarinat

Kaikki blogit puheenaiheesta Aivot

Nykytyöelämä altistaa aivot oikosululle

Nykypäivän työelämä on psyykkisesti kuormittavaa. Ylen verkkosivuilla julkaistun (17.1.2019) uutisen mukaan jopa 60 prosenttia palkansaajista kokee työnsä henkisesti raskaaksi. Osuus on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä 2000-luvun alusta.

Aivomme valehtelevat meille

Aivomme ovat valehtelun asiantuntijoita, ne huijaavat jopa itseään ajattelemalla, että se mihin ne uskovat on totta. Ja tämän ne tekevät niin taitavasti, ettemme sitä itse havaitse tai tiedosta.

Alla muutamia esimerkkejä siitä, kuinka alitajunta vaikuttaa käyttäytymiseen ilman tietoisuutta.

”Kone kaikkivaltias” lukijan vastuulla

 

Pekka Vahvanen kirjoittaa kirjassaan KONE KAIKKIVALTIAS - kuinka digi­talisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan, vahvojen mielipiteidensä ohella asioista, joita hän ei ymmärrä.

 

Hän näyttää uskovan neofrenologiaan, kuva 1.

Saarikivi on viehättävä Tekesin rahoittama flopi, julkkis vailla näyttöjä

 

Hänellä on harhainen kuva aivoista, kuva 2.

Aamulehti : "Aikuisten aivot eivät enää toimi normaalisti"

Keskittymiskyvyllä koulussa on tekemistä sen kanssa mitä tunnilla opetetaan. Jos se mitä tunnilla opeteaan vastaa oppilaan henkilökohtaista lahjakkuutta/kutsumusta (=> kutsumusammatti) tai tukee sitä keskittymiskyky on kutakuinkin 100%. Jos se mitä opetetaan ei vastaa oppilaan henkilökohtaista lahjakkuutta/kutsumusta eikä tue sitä, keskittymiskyky on kutakuinkin 0% ja oppilas voi "häiriköidä" enemmän tai vähemmän. Että pakottaa oppilaan ylisuoriutumaan, aiheuttaa niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita.

Miksi pitkät ihmiset ovat älykkäämpiä?

On jo pitkään tiedetty, että pitkät ihmiset ovat keskimäärin muita älykkäämpiä. Muita älykkyyden kanssa korrelovia tekijöitä ovat ainakin likinäköisyys ja vasenkätisyys. Toki huippuälykkäitä ihmisiä on myös lyhyissä oikeakätisissä jotka eivät ole likinäköisiä.

"Brain size mediates the association between height and cognitive ability."

Kännykän käyttö ajaessa tappaa kuten rattijuoppous

Kuuntelin psykologian professori Paul Atchleyn luennon kännykänkäytön vaarallisuudesta autoilijan ajaessa. Atchley on erikoistunut ihmisen aivojen multitaskingin tutkimukseen. Hän ja monet muut tutkijat ovat siis tutkineet ihmisen kykyä tehdä useampaa asiaa samanaikaisesti. Totuus on, etteivät ihmisen aivot pysty luotettavasti käsittelemään montaa asiaa ja havaintoa samanaikaisesti. Siihen ei pysty mies eikä nainen eikä tätä kykyä voi edes kehittää. Tuoreeltaan vertailuvuonna kuoli USAn tieliikenteessä 35.000 ihmistä.

Missä määrin ihminen ymmärtää?

Mistä tiedämme, että ihminen ymmärtää jonkun asian käsitteen?

Todisteet osoittavat sen, että ihminen on ymmärtänyt jonkin asian.

Että toimii siinä asiassa johdonmukaisesti.  

Mistä tiedämme, että ihminen ei ole ymmärtänyt jotakin asiaa?

Siitä että suoritus, tulokset, näyte, ilmaisu tai puheet ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

 

Toiminta on ristiriidassa järkevän toiminnan kanssa.

YLE: Pitkä työmatka voi tehdä hyvää

YLE tietää tänään kertoa, että pitkä työmatka voi tehdä hyvää. Ehkä uutisoida voisi myös: Lyhyt työmatka voi tehdä hyvää? Olisi täysin eri asia uutisoida: Pitkä työmatka tekee hyvää. Tai; Lyhyt työmatka voi tehdä pahaa.

Rikollisten ja ei-rikollisten sekä terroristien aivoissa on eroja

Neuropsykologian myötä, tutkijat ovat voineet tutkia ja seurata tarkemmin aivojen toimintaa. Tutkimuksissa on todisteita siitä, että rikollisten aivoissa on havaittu poikkeavuuksia verrattuna ei-rikollisten aivoihin. Nämä poikkeavuudet ja rakenteelliset eroavaisuudet vaikuttavat henkilön käyttäytymiseen ja mahdollisesti altistaa rikolliseen käyttäytymiseen (Raine, 2013). Rikosalttius ei kuitenkaan yksistään johdu yksilökohtaisista tekijöistä vaan myös sosiaalisista riskitekijöistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä